Fetakanaa sekaaniperheelle

Liha ja vege helposti samaan aikaan! Meillä asuu kolme vannoutunutta lihansyöjää, yksi täys vege ja yksi flexaaja. Se täys vege on jo muuttanut kotoa, mutta oleskelee meillä silti aika usein. Yhdessä asuttujen vuosien aikana mulle on ehtinyt kertyä aika paljon reseptejä, jotka voi arjen kiireen keskellä tehdä helposti yhtä aikaa lihaversiona ja vegeversiona. Tämä fetakana on yksi niistä ja lasten säännöllisesti toivoma ruoka.

 

Fetakanaa ja uunifetaa

(fetakana neljälle, uunifeta yhdelle)

2 prk kokonaisia kuorittuja tomaatteja

200 g paseerattua tomaattia

4  rkl tomaattipyreetä

2 valkosipulinkynttä

1 rkl herbes du provence yrttisekoitusta

1,5 tl suolaa

reilusti mustapippuria

2 isoa sipulia

muutama iso herkkusieni

400 g broilerin rintafileetä (3-5 kpl)

2 kpl 200 g fetaa

ruukkumeiramia

ruukkutimjamia

oliiviöljyä

Laita uuni läpiämään 200 asteeseen. Leikkaa kuoritut tomaatit saksilla pieneksi purkissa. Kaada pienityt tomaatit liemineen kulhoon, lisää paseerattu tomaatti ja tomaattipyree. Purista joukkoon valkosipulinkynnet ja sekoita joukkoon mausteet.

Leikkaa sipulit reiluiksi viipaleiksi ja herkkusienet puoliksi. Kaada tomaattikastike kahteen erikokoisen vuokaan tietysti niin, että isoon vuokaan tulee enemmän kastiketta. Ripottele molempiin vuokiin sipulit ja kasvisversioon herkkusienet.

Suolaa broilerinfileet yhteensä noin 1,5 teelusikallisella suolaa. Paina fileet tomaattikastikkeeseen. Murskaa päälle feta ja ripottele päälle runsaasti timjamia ja meiramia. Lisää lopuksi kunnon loraus oliiviöljyä.

Paina feta toiseen vuokaan herkkusienien seuraksi, peitä tomaattikastikkeella. Lisää yrtit ja loraus oliiviöljyä. Nosta vuoat uuniin 30- 35 minuutiksi.

Itse tarjoan tämän ruoan pastan kanssa. Riisi on myös tosi hyvä.

 

 

CategoriesYleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *