Ruokakuvausten kulissien takaa

Ruokakuvauksista kulkee mystisiä huhuja. Onko kuvattava ruoka oikeasti syötävää? Eikö niihin ruokiin käytetä kaikenlaisia lakkoja ja myrkkyjä? Nämä luulot ovat kotoisin kahdeksan-yhdeksänkymmentä -luvuilta, jolloin ruokakuvat olivat kovin eri tyylisiäkin kuin nyt. Hampurilaisketjujen ketsupit ja majoneesit tai jäätelöt olivat aivan jotain muuta ainetta kuin mitä ne antoivat ymmärtää.

Etenkin lehtikuvauksissa ruoat ovat nykyään hyvinkin syötäviä ja usein kuvausryhmä nauttiikin lounaan kuvausruoista. Kuvausruokien maistaminen onkin yksi osa laaduntarkkailua reseptien toimivuuden varmistamiseksi.

Videokuvauksissa saattaa joutua käyttämään kikkakolmosia, sillä valot ovat kovin kuumat ja ruoka menee helposti huonon näköiseksi. Kuvauspäivät ovat pidempiä,  usein yhtä ruokaa kuvataan monta tuntia. Videokuvauksiin varaudutaankin tekemällä annoksia/kakkuja/ruokia useampia, jotta saadaan tarpeeksi monta ottoa. Jäätelöt rakennetaan erinäisistä massoista ja oluen kuohut vaahtoavilla tai sitä edesauttavilla aineilla.

Työtä kuvien eteen tehdään pitkään ennen itse kuvausta. Kun minulta tilataan juttu, homma alkaa suunnittelulla hyvissä ajoin ennen kuvauksia. Ensin palaveerataan toimituksen tai asiakkaan kanssa siitä, minkälaista reseptiä/juttua tarvitaan. Punnitaan sesonkia, trendejä ja lehden kokonaissisältöä.

Kun sisältö on päätetty, alkaa testaaminen. Kypsennystapa, raaka-aineiden käyttäytyminen, maustaminen. Joskus ruoka pitää tehdä moneenkin kertaan, ennen kuin se on mielesäni onnistunut. Usein resepti pitää miettiä niin, että se valmistuu tietyssä ajassa. Raaka-aineiden pitää olla helposti saatavilla ja välineiden löytyä kaikkien keittiöstä. Mielellään suositaan myös terveellisiä ratkaisuja. Ruokajutun kaikissa resepteissä ei voi olla kiloa voita tai runsaasti suolaa.

Suomessa reseptin määrät ilmoitetaan kuluttajalle aina desilitroina. Raaka-aineiden käyttö pitää mielellään mitoittaa niin, että käytetään esimerkiksi koko 2 dl kermaa, jotta purkin pohjalle ei jää lirua tai mitoittaa muut raaka-aineet kaupasta helposti saatavina määrinä, esimerkiksi jauheliha tai 1 kesäkurpitsa. Ruoan pitää myös riittä reseptissä ilmoitetulle ruokailijamäärälle. Ruokatoimittaja ei voi tietää, miten paljon juuri sinun perheesi syö, vaan määristä on olemassa viralliset lukuarvot.

Haasteena reseptiikassa on erilaiset uunit, kattilat ja pannut, joiden käyttäytymistä on vaikea ottaa reseptissä huomioon. Siksi itse suosin liukuvien aikojen antamista sekä lisäksi kuvailua, miltä ruoan pitäisi näyttää missäkkin vaiheessa. Aina juttuun mahtuva merkkimäärä ei kuitenkaan anna tilaa lavealle kerronnalle resepteissä. Silloin pitää karsia paljon pois sellaista, joka auttaisi ruoan valmistamisessa.

Sitten mietitään visuaalisuus, eli miten muokataan resepti niin, että ruoasta saa houkuttelevan näköisen. Miten siitä saa kauniin kuvaa varten ja niin, että kuva houkuttelee kokeilemaan reseptiä. Ja ennen kaikkea, että kotona tehty valmis ruoka vastaa mahdollisimman hyvin kuvan antamaa mielikuvaa.

Ideat aina uusiin resepteihin tulevat usein sesongin raaka-aineista. Inspiroidun ruokakaupassa, torilla, ravintolassa,  Pinterstissä, Instagramissa ja keittokirjoista. Mietin, mitä minun tekisi mieli syödä. Saatan nähdä kauniin kuvan ja alan kehittää reseptiä kuva mielessäni. Tai sitten olen maistanut jossain jotain todella hyvää ja alan etsiä  makumaailmaa testailemalla. Määriä ja tekniikoita tarkistan kirjoista ja netistä etsimällä, sekä opiskeluaikojen muistiinpanoista. Resepteissä ei ole tekijänoikeuksia, mutta en koskaan kopioisi suoraan keneltäkään, ellei jutun juuri ole klassikoissa tai jossain somehitissä, joka halutaan sellaisenaan lehteen. Noh, ei pullataikinaakaan aina kannata alkaa keksimään uudelleen. Ideoita imen kyllä toisilta ja kaikki näkemäni muodostuu pikkuhiljaa omaksi kokonaisuudekseen päässäni ja sitten työhuoneen keittiössä tai kotona. Joskus se ratkaiseva idea tulee vasta kuvaustilanteessa.

Asiakkaan eli usein lehden graafikon ja kuvaajan kanssa sovitaan kuvien visuaalisuudesta ja tyylistä. Saatan näyttää referenssinä fiiliskuvia, joita olen löytänyt netistä, koska kuvat kertovat paremmin kuin sanat. Usein myös piirrän kuvasuunnitelmat käsin, se helpottaa kuvan hahmottamista ja mitä kaikkea kuvaan tarvitaan taustan väreistä ruoan viimeistelyyn.

Pari päivää ennen kuvauksia haen sovitun tyylin mukaisia astioita, kankaita ja muuta rekvisiittaa kaupoista ja kirpputoreilta. Monet kaupat lainaavat tuotteitaan näkyvyyttä vastaan. Kuvausten jälkeen palautan myyntikunnossa olevat tavarat. Pilalle menneet joudun lunastamaan. Sattuneesta syystä mulle on kertynyt myös aika paljon omaa rekvisiittavarastoa ja kirppareilla hamstraan aina jotain, jos ajattelen sen sopivan joskus kuviin.

Kuvauksia edeltävänä päivänä teen valmistelut. Käyn kaupassa, roudaan tavaroita, mietin kuvat kokonaisuuksina, kasaan rekvisiitat valmiiksi per kuva. Teen ruokia ja komponentteja valmiiksi niin paljon kuin etukäteen voi. Illalla käyn vielä hakemassa puuttuvaa rekvisiittaa tai muuta unohtunutta.

Kuvauspäivänä saatan vielä aikaisin aamulla käydä kaupassa tai tukussa hakemassa kuvausrekvisiitaksi ajatellut tuoreet raaka-aineet. Studiolla valmistan ruoat kuvausvalmiiksi niin pitkälle kuin voin ilman, että tuoreus tai ulkonäkö kärsii. Kuvaajan kanssa valmistellaan studio, otetaan testikuvia ja sitten kuvataan ruoka kerrallaan. Kuvia otetaan päivän aikana 6-8, tai se on ideaali. Toki keikasta riippuen joskus vähemmän, toisinaan paljon enemmän. Päivät venyvät usein 10-12 tuntisiksi esivalmisteluineen ja loppusiivouksineen sekä roudaamisineen. Filkkakuvauksissa päivä venyy helposti 14-18 tuntiseksi.

 

 

Postauksen kuvat ovat melkein kaikki Kodin Kuvalehden, Oispa jotain hyvää -palstani kuvauksista. Kuvaajana jutuissa on  loistava Ninna Lindström. Palstan kuvaukset ovat hieman poikkeukselliset normikuvauspäivään verrattuna, koska esiinnyn itse kuvissa. Se tekee päivän minulle työläämmäksi, sillä mietin myös vaatteet etukäteen ja henkilökuvan rekvisiitan. Minun pitää jaksaa keskittyä henkilökuvaan ja samalla pitää kuitenkin huolta siitä, että kaikki leipomukset ovat kunnossa sitten, kun niitä tarvitaan kuviin. Aikataulusta on tärkeää pitää kiinni, muuten kaikkien päivä venyy ja mitä väsyneempiä ollaan sitä huonommin luovuus toimii. Itse olen mieluiten aina taka-alalla ilman, että minun tarvitsee miettiä itseäni ollenkaan vaan saan keskittyä tärkeimpään -ruokaan.

 

Tämä toukokuussa ilmestynyt juttu kuvattiin tammikuussa. Samaan aikaan kuvattiin huhtikuun porkkanapalajauttu ja kesäkuun juttu. Oli suuri onni, että Vihannespörssistä löytyi  raparperinvarsia jo tammikuussa! Lehtijuttujen materiaalien pitää olla ajoissa valmiina taitettavaksi ja oikoluettavaksi. Se aiheuttaa joskus ongelmia juurikin raaka-aineiden kanssa. Siksi ruokatoimittajan pakastin pullistelee esimerkiki eri mittoihin paloiteltuja raparperinvarsia, sieniä ja herukanlehtiä.

Rakastan työtäni, sen luovuutta ja monipuolisuutta. Tykkään suunnitella kokonaisuuksia ja olla kädet savessa. Olen kiitollinen ja onnellinen saadessani tehdä työtä, jota rakastan. Freelancerina elämä on kovin arvaamatonta ja epäsäännöllista. Joskus kärsin siitä, joskus taas en. Eniten minua on rasittanut alituinen yksin tekeminen. Vaikka kuvaukset suunnitellaan ja tehdään tiiminä, olen silti aina yksintekijä. Toimituksissa vieraileva hahmo. Onneksi pääsin syksyllä mukaan upealle työhuoneelle, jossa meitä ruokaihmisiä on yhteensä viisi. Työhuone on auttanut paljon ”yksinäisen puurtajan syndroomaan”.

Kysykää ihmeessä, jos kuvauksista on jotain kysyttävää tai on jotain, mitä aina olet halunnut tietää ruokakuvauksista. Vastaan mielelläni.

 

 

CategoriesYleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *